sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Lihakeitto

Olen päättänyt, etten ihan perusruokia blogittaisi, siis sellaisia joita en varsinaisesti ohjeen mukaan edes tee. Tämän nyt laitan, kun tätä lapsille hieman jatkoin.. Tästä perheemme syö noin kolmesti, perunoita, porkkanoita, vettä, sipulia ja suolaa lisätään tarpeen mukaan uudelleen lämmitettäessä. Vihanneksia korvataan usein keittojuureksilla.

Lihakeitto
n 1kg naudan keittolihaa (luuta sen mukaan, kun sitä saatavilla. Osan lihaa korvaamme usein kauriin tai peuran  lihalla, tällöin monesti niiden luitakin)
 vettä niin että lihat peittyvät
15  maustepippuria
2-3 sipulia
3 laakerin lehteä
2 oksaa lipstikkaa
4 porkkanaa
pieni lanttu
perunoita syöjien mukaan
persiljaa

Ensin lihat kiehumaan veteen, kuoritaan veri pinnalta, kun keitto alkaa kiehumaan, lisätään muut ainekset, paitsi perunat ja persilja. Keitellään monta tuntia. Lisätään perunat, keitetään puolisen tuntia, lisätään persilja hieman ennen syömistä, pieneksi leikattuna.

Tällä kertaa söimme keittoa kolmesti, mutta lihaa oli rutkasti jäljellä. Mieheni oli kuorinut perunat keittoon aiemmilla kerroilla, mutta kolmannella kerralla kuorein itse, hänen ollessa töissä. Perunat olivat melkoisen itäneitä, kuorein parhaat ja loput kiikutimme juhannuspäivänä peltoon, toivottavasti ehtivät..

Lihaa tosiaan jäi vielä neljänneksi kerraksi, joten tänään lapset saivat tagliatelle keittoa. Käteviä keiton joukossa, kun ovat helppoja nostaa lautaselle.


Ajattelin ensin olla lisäämättä tätä ruokaa, onhan tämä hieman epämääräistä toisaalta, mutta jos perunat olisivat olleet kelpoisia, olisimme syöneet kaikki lihakeittoa...

Ei kommentteja: