perjantai 22. lokakuuta 2010

Broilerikätkö

Tässä toinen lempparikanaruuistamme, ohje alunperin yläasteen kotitaloustunnin oppikirjasta, jo eräiden vuosien takaa.. Tämä nykyinen ohje on jo melkoisen kaukana alkuperäisestä.


Broilerikätkö
Riisiä 3 hlö annos, reilu 2dl raakaa riisiä
n 400g kanan fileesuikaleita
1,5dl kermaa
1 muna
1 dl juustoraastetta
valkopippuria
suolaa
mustapippuria
persiljaa

tai valmiiksi marinoituja suikaleita, jolloin mausteita ei liiemmin tarvita

taikinakansi
100 g voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl kermaa
pieni hiven suolaa
muna voiteluun

Kana paistetaan, joukkoon riisi keitettynä, sekä muut aineet. Valmistetaan taikina, voin joukkoon jouhot joissa leivinjauhe ja pikkuhiljaa kermaa, niin että taikinasta tulee kimmoisa, hyvin leivottava, mahdollisesti lisää jauhoja.

Kana-riisiseos laitetaan vuokaan, jonka päälle sopivan kkoiseksi kaulittu taikinakansi, voidellaan munalla. Alkuperäisessä ohjeessa taikinaan tulee runsaammin suolaa, mutta mielestäni tulee helposti liian suolaista. Paistetaan 200 asteessa puolisen tuntia. 

Kanan ja riisin määrät voi helposti pienentää, esimerkiksi käyttää kanaa sen verran, kuin rasiassa sattuu olemaan, maku ei huomattavasti muutu. Toisinaan lisään pinnalle myös juustoraastetta.

Ei kommentteja: