perjantai 8. huhtikuuta 2011

Hippukakku

Onpas päivittäminen lykkääntynyt, tämänkin kuvan olin ottanut 9.2. Nyt on kertynyt muutamia kuvattuja ruokia, joten päivittelen kyllä tässä ahkerammin. Vauvammekin on aloittanut juuri kiinteät, että ehkä joskus niitäkin. Ihan oikean lukijankin olen saanut, voi miten ihanaa. Tietysti siskokin on tärkeä lukija, mutta taitaisi velvollisuudentunnosta lukea kuitenkin. Yhtä onnellinen olen kyllä lukijaksi klikkaamattomista sukulaisista ja tutuista, ja varsinkin niistä muutamista, joiden tiedän sivuillaan blogiani linkittävän! On se vaan jännä, miten kiva kun joku tätäkin lukee, vaikka oikeasti omiin tarpeisiin tätä teen. Jotenkin tänne on kuukaudessa eksynyt 729 kävijää viimeisen kuukaudenkin aikana, vaikken ole päivittänyt. Mutta nyt aloin paremmaksi päivittäjäksi tämänkin blogin suhteen, jo lähi päivinä..

Niin mikäs tämän ihmeen nimi olisi. Piti tekemäni tavallinen tuorejuustokakku pienillä muutoksilla, mutta jostain ihmeen syystä tein sen piirakkavuokaan. Tajusin tämän kämmin vasta tuorejuustokerrosta kaataessani ja täyteenhän se vuoka siitä tuli. Eli tavallinen mangososekerros ei mahtunut, vaan soveltelin sitten tällaisen eri suklaista tehdyn päällisen.


Tätä ja tällä ohjeella piti tulla. Laitoin hieman vähemmän liivatetta juustokerrokseen ja tämä pehmeämpi kerros sopikin paremmin tuon suklaan kanssa. Päällimmäisenä kerroksena on juustohöylällä raastettua maitosuklaata ja valkosuklaata, sekä suklaasydämiä. Yllättävän hyvää tuli ja näin voisi toisenkin kerran tehdä.

Ei kommentteja: