tiistai 23. huhtikuuta 2013

Herrasväenleivät

Herrasväenleipiä tehdessä tuskailen aina sen kanssa, pitäisikö näitä tehdä leivinjauheen kanssa vai ilman. Tällä kertaa tein leivinjauheetta, ulkonäköön en ole täysin tyytyväinen, inasen olisivat voineet olla paksumpia. Ehkä ensi kerralla teen hiukan paksumpia ja samalla ohjeella, maultaan kun olivat mainioita.

Gluteenittomana tein pienen osan taikinaa, kehuja sai nekin maun puolesta, mutta rumiahan ne olivat. Valmiista piparista kuulsi punainen hillo läpi, levisivät enemmän ja sydänaukkoakaan ei olisi sydämeksi kaikista tunnistanut. En tiedä miten gluteenittomat herrasväenleivät onnistuisivat paremmin, sillä leivontavaiheessa jauhojakin ajattelin olevan jo liikaa.

Käytin kolmisen vuotta seitten markkinoilta ostamaani sydänmuottia, mutta onnistuuhan nämä millä tahansa pyöreällä muotilla tai vaikka ohutreunaisella kahvikupilla.

Herrasväenleivät
200g voita (margariinia)
1dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl vanilijasokeria

Pipareiden väliin
vadelmahilloa

Vatkaa voi ja sokeri ja lisää joukkoon sihdin läpi keskenään sekoitettuna muut aineet. Sekoita varovasti ja anna taikinan vetäytyä hetki jääkaapissa.

Kauli taikina noin 2-3mm paksuiseksi levyksi (vaatii vehnäjauhoja, ettei tartu kiinni). Ota muotilla pyöreitä pikkuleipiä ja paista uunissa noin 175 asteessa 10 min. Meidän uunilla keskitasolla 11-12 minuuttia. Valmiit pikkuleivät eivät juurikaan saa saada väriä.

Täytä valmiit piparit pienellä määrällä hilloa. Toiset näitä sokeroikin, omat olivat niin mureita, etteivät olisi sokerissa pyörittelyä kestäneet. Piparit ovat parhaimmillaan vasta seuraavina päivinä, pysyvät ihanan pehmeinä, suorastaan suussa sulavina. itse uskalsin huoneen lämmössä säilyttää, hyvältä maistuivat viellä viikon päästä, kunnes loppuivat.

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Nämä olivat kyllä niin hyviä! Pitäisköhän munkin käyttää sitä 3vuotta vanhaa muottiani ;)

Hatatuu kirjoitti...

Suosittelen käyttämään! Meidän molempien neljävuotiaat neidit oli kantoliinaikäisiä kun muotit ostin ja nyt ensimmäistä kertaa irrotin toisistaan, alkuperäisessä narussa oli. Vähän noloa, kun kovasti muotistani tykkään.