perjantai 6. elokuuta 2010

Marjamehuja

Taas on meuhuntekokausi, oikeastaan mehut on jo tehty. Tällä kertaa tuli "sekamehua"  punaisista ja valkoisista viinimarjoista, raparperista ja karviaisista. Nämä löytyi omasta pihasta. Runsaan leikkelyni ansiosta odotan suurempaa satoa vasta ensi vuonna, joten poimein vanhempieni luota lisäksi punaisia viinimarjoja ja sain heiltä myös viimevuoden vadelmia. Lisäksi tein siis kaksi maijallista vadelma-punainen viinimarjamehua ja yhden vielä punaisista ja mustista marjoista, nämä mustat löytyi vielä kotipuskista ja puskiin jäikin loppukesäksi syömistä. Mehu-Liisaniko se oli, on melkoisen suuri, taisi mennä marjoja 10l ja sen melkoisen kukkuralleen laitan. Sokereineen taisi tulla kerralla aina 6-7 litraa mehua, että taitaa reilu 25 litraa ainakin olla yhteensä.
Kuvassa taitaa olla punainen viinimarja-vadelmamehut.
Viinimarjamehu
Itselle ohjeeksi, kun en koskaan muista, niin laitan äitini ohjeen mukaisesti 300g sokeria mehulitraa kohden. Jonkun ohjeen juuri luin, missä käskettiin laittamaan 200-300g litraa kohden.

Ei kommentteja: